KISSANSILMÄ - jotta näkyisit paremmin


Nettipuoti Kissansilmä - mistä kaikki alkoi?

Suomen tieliikennelain mukaan jalankulkijan on käytettävä heijastinta pimeän aikana tiellä liikkuessaan. Iltaisella kävelylenkillä voi vain hämmästellä maassamme vapaana kulkevien rikollisten määrää.

Vielä pari vuotta sitten minäkin kuuluin tuohon heijastinrikollisten mittavaan joukkoon. En käyttänyt heijastinta, koska en pitänyt niistä. Inhosin kolisevia, pitkän narun päässä sääreen hakkaavia ja joka paikkaan takertuvia muovinpaloja, joiden hakaneula repi vaatteet rikki. Ärsyynnyin yrittäessäni virittää käteen toppatakin päälle kuminauhaa, joka tarttui kiinni ja meni kieroon - ja lopulta venyi muodottomaksi ja putosi pois. Järjenvastaisesti pelkäsin räpsyviä jousiheijastimia; mitä jos se jotenkin ylivirittyy ja pusertaa raajani kuolioon?

Kaupoista en löytänyt mieleistäni heijastinta, joten rupesin miettimään, millainen olisi heijastin minun makuuni. Halusin heijastimen, joka ei kolise eikä häiritse, kulkee aina mukana ja on sen näköinen, että sitä ei tarvitse päivänvalossa piilottaa taskuun. Pitkän tuotekehittelyn, lukuisien yritysten ja melkein yhtä monien erehdysten jälkeen syntyi Välkky-mallisto.

Välkyn rinnalla Nettipuoti Kissansilmässä myydään myös edullista, helppokäyttöistä heijastavaa pinssiä. Heijastavia pinssejä kannattaa hankkia monta, sillä ne ovat helppokäyttöisyydessään vailla vertaa. Napsuttele pinssejä kiinni kaikkiin takkeihisi, pipoon ja laukkuun. Näin voit aina olla varma siitä, että Sinulla on pimeällä ainakin yksi heijastin.

Jalankulkijan turvallisuustuotteiksi hyväksyttävien heijastimien vaatimukset määritellään Euroopan unionin henkilösuojaindirektiivissä. Turvallisuustuotteiksi myytävien heijastimien tulee täyttää standardien vaatimukset ja olla CE-hyväksyttyjä. Nettipuoti Kissansilmän Välkky-huopaheijastimissa ja heijastavissa pinsseissä käytettävä heijastinmateriaali täyttää standardin vaatimukset, mutta heijastimilla ei ole CE-hyväksyntää.

Valoisampaa tulevaisuutta toivottaen,

Anne Soini

.

<< Takaisin :: Etusivulle >>

.